tiistai 21. maaliskuuta 2017

SKAM - viikingit valloittavat tunteella






Norja on viime aikoina alkanut loistaa tv-sarjojen tuottajana. On Lilyhammer ja Kuudes aisti. Nobel, Okkupert ja Valkyrien tulevat varmasti myös Suomeen lähiaikoina. Kirkkain tähti tällä taivaalla on kuitenkin ilman epäilyksen häivää SKAM  - 16-vuotiaille tytöille räätälöity teinidraama, joka on sittemmin löytänyt tiensä myös muiden katsojien sydämiin. Se on jotain aivan muuta kuin ennen.

Nimi SKAM tarkoittaa häpeää. Sitä siis halutaan poistaa kohderyhmän elämästä. Jokainen meistä muistaa kirkkaasti tämän kiihkeän kasvun ja kehityksen ajan, ja siksi SKAM puhuttelee niin monia. Nuoret päähenkilöt tekevät paljon tyhmyyksiä. He ovat usein ajattelemattomia, mutta harvoin ilkeitä. Uusia mahdollisuuksi tulee, ja virheistään voi oppia. Hädän hetkellä nuoret löytävät itsestään voiman ja kypsyyden kohdata pelkonsa ja auttaa ystäviään. Du er ikke alene.

Sarjan on luonut, käsikirjoittanut ja ohjannut Julie Andem, joka on aikaisemmin tehnyt vastaavaa ohjelmaa hieman nuoremmalle yleisölle. Nyt haluttiin saada 16-vuotiaat tytöt valtion median käyttäjiksi. Andem käytti paljon aikaa kohdeyleisön syvähaastatteluihin ja somekeskustelujen seuraamiseen. Haluttiin luoda kymmenisen vahvaa roolia, joista kaikilla olisi potentiaalia vuorollaan olla päähenkilöinä.  Käsikirjoituksia muokataan matkanvarrella sekä näyttelijöiden että somepalautteen perusteella. Eikä sarjaa olla mainostettu perinteisesti, koska kohdeyleisön haluttiin löytävän sen ihan itse. Haastatteluja annetaan edelleen kitsaasti.


Uusi media – uusi konsepti
Itseasiassa SKAM ei edes ole televisio-ohjelma, vaan P3-radiokanavan tuotanto, joka julkaistaan reaaliajassa muutaman minuutin filmeinä ja somesisältöinä osoitteessa skam.p3.no.
Näin päättyy kolmas kausi:
Torstaina 15.12.16 kl 13.55 Filmi: PORTENE TIL PARADIS Kaverukset koulun pihalla.
Perjantaina 16.12.16 kl 12.48 Insta: Isakyaki julkaisee pusukuvan Evenin kanssa.
Perjantaina 16.12.16 kl 14.42 Chat: Magnus puhuu puutaheinää. Isak kutsuu pikkujouluihin.
Perjantaina 16.12.16 kl 18.22 Chat: Isak toivottaa hyvää joulua Evenin ex-tyttöystävälle.
Perjantaina 16.12.16 kl 19.19 Filmi: Pikkujoulut Isakin luona.


Nuori kohdeyleisö tietenkin osallistuu SKAMiin ahkerasti somessa #williammåsvare. Nyt kun neljättä kautta on alettu kuvata Oslossa, kouhuu some kuvia, tulkintoja ja arvailuja. Statisteiksi haluavia pyydetään koulun penkeille kl 16! Neljännen kauden alkamisajankohta pidetään edelleen visusti salassa. Eräänä päivänä SKAM vain on taas täällä. Kuulet siitä somessa.

Ei siis tehdä ohjelmaa parhaaseen katseluaikaan, eikä tiettyyn minuuttimäärään. Jonain viikkoina materiaalia on enemmän kuin toisina. Välissä ehkä parin viikon tauko. Itse asiassa reaaliaikainen odottaminen on tärkeä osa konseptia. Katsoja tuntee nahoissaan kuinka kauan edellisestä juonenkäänteestä on. Ja sen mitä jää meiltä näkemättä. Aivan päin vastoin kuin ”uuden” television tähän astinen edellä kävijä Netflix toimii julkaistessaan kokonaisen kauden kerralla ahmittavaksi. 

Takaumia ja aikahyppyjä ei SKAMissa ei voi tehdä. On vain tässä ja nyt. Henkilöissä on tilaa ristiriitaisille särmille, koska kaikkea emme voi tietää. Jos joku ruudun ulkopuolinen seikka vaatii lisävaloa, siitä puhutaan – ja niin tosissaan ollaan, ettei puhuvista päistä todellakaan puutu draamaa. Kun Mari kertoo Nooralle, mitä bileissä oikein tapahtui (2:11), vaihtelee tunnelma laidasta laitaan. Kahden tytön istuessa penkillä koulun pihalla. 

Toistoa käytetään paljon muistuttamaan aikaisemmista tapahtumista ja tunnelmista. Vanhoja keskusteluja muistellaan toistamalla silloisia sanomisia, tai tapahtumia yhdistetään aiempiin samoilla lauseilla tai kuvakulmilla. Toisen kauden päättäjäisissä, kuljemme nopeasti läpi keskeiset tapahtumapaikat: koulun pihan penkit tietenkin, deittipaikat, soluhuoneen koristetyynyt ja monta muuta. Nyt ne vain kylpevät kesästä lupailevassa iltapäivän auringossa. I gotta feeling, that tonight’s gonna be a good night. Musiikki pohjustelee tulevaa iltaa Williamin kattoterassilla. 

SKAM sisältää ylipäänsä valtavat määrät tarkkaan harkkittuja yksityiskohtia, jotka vaikuttavat katsojan päässä, vaikkei hän niitä varsinaisesti huomaisikaan. Samaan tapaan kuin suositut ohjelmat, joissa Derren Brownin kaltaiset mentalistit hypnotisoivat ihmisiä kadulla.  

Kerrottavan tarinan pituus rajoittuu myös tuotantokauden viikkoihin. Mutta ei se mitään. Nuorten rakkaus kun on aitoa, mutta ei välttämättä ikuista. Ja sen he tietävät. Livet er nå.

Kuin totta
SKAMin ilmaisu on dokumentin omaista. Nuoret näyttelijät meikkaavat itse, käyttävät paljon omia vaateitaan. Finnejä tulee jos on tullakseen, kynsilakasta on ehkä vain rantu jäljellä.

Taustahäly on mukana. Linnunlaulu, juttelevat ihmiset, raitiovaunujen kirskunta, Akerselvan kohina. Tarjotaan lähikuvaa omissa ajatuksissaan olevan henkilön kasvoista, kun kuunnellaan muiden sisällöllisestä tärkeää keskustelua. Maailma jatkuu ruudun ulkopuolella. Maisemaa ja miljöötä kuvataan paljon, mutta ei Oslon matkailumainoksena. Katsoja tuntee todella kulkevansa koulun käytävillä, odottavansa ratikkaa, luikkivansa pensasaidan läpi. 
Eva, Jonas ja Hartvig Nissens Videregåendeskole.

Lukuisat pussailu- ja harvinaisemmat seksikohtaukset karttavat perinteisen tv-tradition ongelmat. Kun keskitytään tunteiseen, ei tarvitse kuvata näyttelijöitä alusvaatemannekiineina. Ei tarvitse nykiä lakanaa rintojen peitoksi kameran takia. Yhtä hyvin voi vaikka maata vatsallaan. Se on niin yksinkertaisen nerokasta, että ihan naurattaa.

Ällistyttävää sen sijaan on nuorten näyttelijöiden työn jälki. Lähikuvilla ja tiukoilla rajauksilla saadaan henkilöiden tunteet ihon alle. Jokaisella tuotantokaudella yksi henkilöistä on pääosassa, sinä henkilönä, jonka silmin katsomme ja jonka tunteita tunnemme. Kamera nuolee kasvoja, musiikki kertoo ajatuksista. Etenkin 17-vuotias Tarjei Sandvik Moe kolmannen kauden Isakina tekee uskomattoman tarkasti tämän monitasoisen roolin, jossa suuri osa kohtauksista seuraa Isakia omissa ajatuksissaan. Koko tarina seisoo ja kaatuu hän kasvoillaan. Eikä kyse ole yhdestä ihmelapsesta, vaan kaikki näyttelijät tekevät uskottavaa työtä. Olisi mielenkiintoista tietää millaisia harjoitus- ja ohjausmenetelmiä käytetään. Ja miksi ihmeessä muut eivät tee samaa? Katsoja ihmettelee, mitä SKAMin jälkeen oikein enää viitsii katsoa. Kun eihän mikään tunnu miltään. Epäilemättä tosi-tv haastaa draamaa, eivätkä katsojat enää niele teatraalisia maneereja. 

Musiikki
Musiikkiin on panostettu paljon, onhan kyse tosiaan radiokanavan tuotannosta. Valtion kanavalla on ilmeisesti mainiot sopimukset, sillä hittimusiikkia käytetään säästelemättä ja laidasta laitaan. Toisaalta, juuri musiikin takia SKAMin levittäminen Pohjoisten naapureittein ulkopuolelle tulisi liian kalliiksi, ja fanit ovat itse tekstittäneet pätkät englanniksi Youtubeen. USA on nyt ostanut SKAMin oikeudet ja tekee oman versionsa Pohjois-Amerikan markkinoille jo tämän vuoden aikana.

Leikkaus on niin tarkkaa, että näyttelijät tuntuvat hengittävän musiikin tahtiin. Sekä rytmi että sanoitukset ovat tarkkaan valittuja. Kun pahat pojat kulkevat koulun pihan läpi (2:3) tehdään pilkkaa musiikkivideoista:  I need a slow motion video rihtgh now / Cause I’m moving in slow motion. Äkäiseen deittiseuraan turhautuneen Williamin silmillä katsomme Nooraa Damn baby.
Penetrators pojat in slow motion.
Yhteen kohtaukseen on voitu leikata monta eri laulua, jotka puhuvat meille päähenkilön salaisuuksista. Kun William lupaa jättää Nooran rauhaa, jos tämä vain sanoo, ettei pidä hänestä (2:5), ei Noora saa sanaa suustaan ja kuulemme Let it happen, let it happen (I’ts gonna feel so good) / Just let it happen, let it happen. Musiikki poukkoilee kuin perhoset Nooran vatsassa. Noora sanoo lopulta Jeg liker ikke deg ja jää seisomaan yksin. Kuulemme uuden, hätäisen tahdin kun Noora haukkoo henkeään. Young girl with an accent with her back bendt (Noora puhuu vahvasti murretta). Niin Noora juoksee Williamin perään, ja kertoo vielä kerran miksei pidä tästä. Var det alt? Nei! Nyt alkaa Coldplayn Paradise. Noora ryntää Williamin luo. Nopeampi tempo kun huulet kohtaavat. Lyriikkaa emme edes kuule. This could be para-para-paradise.

Välillä musiikki on pääosassa nostamassa ihon kananlihalle. Kun Eva etsii Jonasta skeittirampilta (1:8), kertoakseen, miksi pussaili juhlissa toisen pojan kanssa leijuu ilmassa Lover, where do you live? Aluksi julkaistussa filmissä lauluna oli muuten Adelen Hello from the other side, mutta se vaihdettiin pikaisesti, varmaan tekijänoikeuksien takia. Nyt katsomme Oslon päärautatieaseman ratapihaa. Tahti kiihtyy, ja Jonaksen skeittilauta solahtelee ylös alas rampin kumpuja vetäen musiikkia perässään. Lover, where do you live? / In the skies, in the clouds, in the ocean? / And if I ever see you again my love / All I'm ever gonna do is send shivers down that spine of yours. Se ei tietenkään pääty hyvin. Jonas lähettää Evan kotiin miettimään, kuka tämä oikein haluaa olla. In the skies, in the clouds, in the ocean? Kun Eva sitten kutsuu Jonaksen kotiinsa teelle (1:11), pääsemme todistamaan eroseksiä. Rummut putoavat raskaina. Take me to the church / I’ll worship like a dog at the shrine of your lies / I’ll confess my sins and you can sharpen your knife / Offer me that deathless death / Good God, let me give you my life. Tyttö itkee pitkät hiuksensa taakkuun, poika kuivaa kyyneleet sormillaan. Skal vi slå opp nå? Det er det du vil?
Jonas.
Missä ovat aikuiset?
Aikuiset loistavat SKAMissa poissaolollaan, mikä onkin mainio valinta kuvaamaan lukiolaisten mielen maisemaa. Nämä nuoret ovat iässä, jolloin heidän on pakko itsenäistyä vanhemmistaan, eivätkä he pysty näihin juuri nyt tukeutumaan. Muutaman vuoden kuluttua on aika lähestyä uudestaan. Jos perustukset ovat kunnossa. SKAMissa monella ei ole. Iso rooli vanhemmilla toki on lastensa päänsisällä – sitä isompi mitä vähemmän käytännön hyötyä heistä on.

Vanhempien ja lasten toimimattomista suhteista ja nuorten yksinäisyydestä ja juurettomuusta maailmassa puhutaan SKAMissa niin paljon, ettei se ole enää kovin realistista. Tutkimusten mukaan norjalainen nuoriso ei nimittäin ole ikinä luottanut vanhempiinsa niin paljon kuin nyt. Luultavasti SKAM kertoo on kuitenkin juuri sitä, mitä nuoret tarvitsevat kuulla. Monessa perheessä on edelleen mielenterveysongelmia, avioeroja ja monenlaisia vaikeuksia, joiden takia arki kangertelee. Vaikka prosenteissa näitä perheitä onkin vähemmän kuin SKAMissa, tarvitsevat niissä elävät nuoret näkyvyyttä. Äänensä kuuluville. Samalla SKAM muistuttaa, ettei yksi asia koskaan määritä ihmisen kohtaloa. Positiivisimmin perheestään puhuu Magnus, jonka äiti on bipolaarinen. Jopa oman äitinsä mielisairautta soluasuntoon karannut Isak joutuu myötämään, että Magnuksen äiti on drit fet. Ja se siis ei tarkoita vitun läski vaan sairaan siisti

Silloinkin kun aikuiset pääsevät ruutuun, jää heidän osakseen olla henkisesti mahdollisimman kaukana lapsistaan. Evan uraäiti oli aika paljon mukana ensimmäisessä kaudessa, ja vaikka äidin ja tyttäret välit ovat lämpimät, ei äiti ymmärrä mistään mitään. Joko hänelle valehdellaan päin naamaa, tai hän käyttää harvat yhteiset hetket kysyäkseen huonoista arvosanoista ja ystävistä, jotka Eva on suututtanut. Ainoa aikuinen, joka oikeasti auttaa nuoria, on sekopäinen kouluterveydenhoitaja. Villien puheiden sekaan hän sujauttaa kaiken tarpeellisen tiedon.

Pieni pala Norjaa
SKAMia ei ole tehty maailmanmaineeseen vaan se ankkuroituu tiukasti norjalaiseen arkeen. Norjassa asuvana suomalaisena jäin monesti miettimään miten norjalaisen kulttuurin erikoisuudet oikein välittyvät suomalaisille katsojille, nyt kun hekin ovat hullaantuneet SKAMiin.

Aivan ensimmäisenä huomion kiinnittää abijuhlinta, jonka ympärille koko lukion sosiaalinen elämä tuntuu kietoutuvan. Russetid on vajaan kuukauden bilejakso huhti-toukokuussa, juuri ennen kirjoituksia. Siihen valmistaudutaan koko lukion ajan. Bare en gang i livet! Den viktigste tiden i livet! Abit käyttävät samantapaisia haalareita kuin suomalaiset yliopisto-opiskelijat bileissään. Heti lukion alettua, alkavat ystäväporukat suunnitella Russebussen hankkimista. Bussissa on sitten tarkoitus juhlia ja ajaa ympäriinsä – samaan aikaan, eli rullata. Tämä on tietenkin kallista lystiä, rahaa hankitaan niin sponsoreilta kuin vessapaperia myymällä. Ennen kaikkea bussiin täytyy hankkia jäseniä, ja siksi olla oikeissa piireissä. Russebuss-porukat järjestävät kokouksia, etkoja ja bileitä, ja etenkin ekaluokkalaiset tytöt ja abipojat hakeutuvat suurin odotuksin yhteen näissä merkeissä.
Abipojat punaisissa haalareissaan. Williamin bussin nimi on Penetrators ja konsepti The Riot Club. 

Norjan kansallispäivä on 17. mai toukokuussa on samalla abien juhlinnan huipentuma. SKAMissa 17. mai juhlinta näyttää jotakuinka suomalaiselta opiskelijavapulta, mikä epäilemättä onkin lähellä totuutta näille lukiolaisille. Näemme kuitenkin yhtä jos toista eksoottiista. William ja Noora riitelevät väkivallan asemasta yhteiskunnassa lasten marssiorskerin harjoitusten keskeskellä (2:8). Kaikki Norjan koululaiset kulkevat kaduilla kansallispäivän paraateissa, ja korps –orkesterit ovat tärkeä osa näitä kulkueita. Nuorten rakastavaisten riidan pömpöösi aihe istuu tähän kontekstiin. Hvordan tror du Norge har blitt et så fritt og demokratisk land?

Norjassa kansallispäivä on barnas dag, jolloin lapset halutaan esille ja ääneen. On hyvin tavallista pyytää nuoria kirjoittamaan puheita ja esseitä. Ung stemme on toki kovin samanlainen vuodesta toiseen. Nooraa myös pyydetään kirjoittamaan lehteen tällainen juttu. Hän ei kuitenkaan saa viimeisteltyä kirjoitustaan, koska saa paniikkikohtauksen. William kirjoittaa lopulta jutun valmiiksi (2:10). Vaikka tyylilaji on turvallisen kliseinen Vi som er oppvokst i verldens rikeste, frieste land, onnistuu William sitä kautta hieromaan sovintoa ja ylipäänsä muotoilee esseen rakkauskirjeeksi. Menneskener trenger menneskener on tärkeä viesti Nooralle, joka luulee olevansa yksin maailmassa – niin kuin kovin moni meistä.

William myös pukee vastahankaisen Nooran mekkoon ja vie hänet Evan luo tyttöjen kansallispäivän aamiaiselle (2:10), joka on kuin onkin varsin tavallinen tapa kokoontua ennen paraatien alkua. Upeisiin kansallispukuihin ja juhlamekkoihin sonnustautuneet lukiolaistytö puhuvat siitä, kuinka monta jäätelötuuttia aikovat syödä. Kansallispäivänä lapset nimittäin saavat niin monta jäätelöä kuin haluavat. Vilde keskittyy kuitenkin kuplivaan. Gratulerer med dagen! Kansallispuku hopeineen on monen norjalaisen tytön rippilahja. Myös islamilainen Sana kantaa Oslon juhlapukua siihen kuuluvan hijabin kera. Integraatio delux. Norjassa syntynyt Sana on norjalainen tavalla, joka muuttaa Norjaa.
Tytöt kansallispäivänä.
Alkuvuodesta lukiolaisen elämään kuuluu ainakin Oslon keskustan kouluissa revy-esitykset. Myös tämä yhdistää ja juhlituttaa koko koulua vuoden ympäri. SKAMin oma koulu Hartvig Nissens on yksi Oslon vanhimmista lukioista ja Nissen Revy on ollut yksi Oslon suosituimmista kautta aikojen. Tänä vuonna ”Isak” ja ”Chris” olivat mukana. Kolmannessa kaudessa Vilde varmistelee sosiaalista asemaansa ottamalla vastuulleen Kosegruppan, joka huolehtii hyvästä mielestä ja pullantouksusta teatteriporukan kesken. Tanskalainen Kosegruppa DK on yksi aktiivisimmista SKAM-aiheisista facebook-ryhmistä.

Kaiken kaikkiaan Hatrvig Nissenin lukiolaisten arki muistuttaa minua enemmän ajasta yliopistossa kuin lukiossa. Ilmeisesti perusteellinen abi-juhlinta ja kouluteatteri (meillä teekkareilla oli Speksit) todella tekee lukioajasta opiskelijamaisemman kuin mitä se 90-luvun Suomessa oli.

Jatkoa odottaen
SKAMin tarkoituksena on ilmeisesti kertoa katkelma jokaisesta lukion lukukaudesta. Det avsluttes med et kollektivt sosialt selvmord på Tryvann natta til 17.5.2018 toteaa Chris sarjan alussa rekrytoidessaan Evaa mukaan Vilden russebusseen (1:3). Kyse on Oslon alueen viimeisestä abikokoontumisesta. Todennäköisesti sarjaa onkin tarkoitus jatkaa ainakin tähän päivämäärän asti, niin että alkuperäinen porukka saadaan saateltua lukion läpi.

Ongelmana on tietenkin se, että nuoret näyttelijät elävät kiireistä elämää. ”Williamin” oikea russetid jäi SKAMin russetiden jalkoihin. Nyt hän onkin jättänyt SKAMin ja esiintyy Elven nimessä tusinadekkarissa. ”Isak” on sekä oikeassa elämässä että ruudulla Nissenin lukiossa toisella luokalla. ”Sana” ja ”Penetrator-Chris” suorittavat parhaillaan varusmiespalvelusta. ”Sana” opiskelee muutoin Oslon yliopistossa, ”Eva” opiskelee tanssia ja ”Eskild” ja ”Chris” teatteria. ”Even” työskentelee tarjoilijana – ja taitaa olla aikamoinen kultakimpale työnantajalleen, joka on muuten hänen äitinsä. Ravintolan nimi on Et Bord, jos sattuu olemaan asiaa Osloon. ”Even” onkin tunnettu siitä, että hän mieluusti juttelee fanien kanssa. Hartvig Nissenissä sen sijaan ei SKAM-turisteja hyvällä katsota. Kuvauksissakin on annettava tilaa nuorten koulunkäynnille ja muulle elämälle. "Isak" ja "Magnus" ovatkin nyt olleet kovin tyytymättömiä ylettömään huomioon, "Vilde" taas käyttää mielellään saamaansa näkyvyyttä yhteiskunnalliseen keskusteluun, katso Instassa ulrikkefalch.

Miltä tuntuu seuraavaksi
Mitenkään asiaa piilottelematta SKAM nostaa tapetille tärkeitä teemoja, joiden kohtaamisessa nuoret (ja maailma) kaipaavat eväitä. SKAM onnistuu välttämään opettavaisen sävyn, olemalla kertomatta miten pitäisi tehdä. Saamme sen sijaan kokea nahoissamme miltä se tuntuu. Miltä tuntuu kun koko koulu vihaa sinua? Miltä tuntuu rakastua, vaikkei uskaltaisi? Miltä tuntee kun huomaa tuoreen poikaystävänsä ailahtelevan manian ja depression välillä? Ja se todella tuntuu! En ollut ainoa, jolle tuli fyysisesti paha olo kun Nicolain manipuloima Noora hukkui ahdistukseensa jakso toisensa jälkeen. Suuri kysymys kuuluu, miltä seuraava kausi tuntuu?
Noora ahdistuu.
Instagrammissa Vilden näyttelijä on vihjaillut olevansa seuraava päähenkilö. Uuden kauden odotetaan alkavan kevään aikana, ja nyt kuvaukset on näinä päivinä aloitettu Oslossa. Some kuohuu. Statisteja kaivataan koulun penkeillä kl 16! Ensimmäisessä kohtauksessa Vilde saa poikajoukolta valtavan ilmapallo kimpun. Pojat ovat maahanmuuttajataustaisia, ja uusia kasvoja SKAMissa. Haiskahtaa tiiseriltä! Ne ovat olleet unenomaisia vinkkejä kauden perusteemaan. Vilden ja Magnuksen on nähty halailevan!! Even ja Isak kulkevat kainalokkain kadulla! Noora, Sana, Eva, Chris, Jonas, Mahdi ovat mukana. Uusia henkilöitä on tulossa.

Itse tosiaan uskon tässä vaiheessa Vilden olevan pääosassa. Katsojat ovat toivoneet pitkään Sana-kautta, ja kyllä he sen varmasti vielä saavatkin. Maahanmuuttajatyttöjä ei liikaa viihteessä tapaa, vaikka heitä Norjassa on paljon, ja tarina on tärkeä. Jos joku, niin SKAM sen kykenee kertomaan. Tiukkasanainen Sana määrittelee itse olevansa muslimsk jente i dette troløse, hvite landet - største looser av alle (1:3). Sanan hijabin tarkoitus ei ole piilottaa häntä katseilta, vaan tehdä hänen uskonsa näkyväksi. Niine hyvineen hän sitten elää täysin tavallista norjalaista nuorisoarkea. Hän ei käytä alkoholia, mutta mikään ei estä häntä juhlimasta yötämyöten. Sanaa näyttelevä Iman Meskini onkin tunisialaisen isän ja norjalaisen, musliksi kääntyneen äidin tytär, jonka kotona uskonnosta on keskusteltu paljon, mutta norjalainen kulttuuri ei ole ollut vieras elementti. Meskini on sanonut kaltaistensa tyttöjen tarvitsevan muitakin esikuvia kuin Kim Kardashian. Tämä koskee epäilemättä niitäkin tyttöjä, jotka eivät käytä hijabia.

Mutta Vilde siis. Tähän asti Vilde on esitetty varsin koomisena hahmona. Oslon keskustan parempien piirien kasvatti ei tajua, että Norjassa syntynyt Sana ei tunne Syyrian pakolaisten oloja sen paremmin kuin muutkaan tytöt. Yhteiskunnallisesti hän ei siis ole valveutunut, mutta hänellä on tapana täräyttää naivin totisena ääneen milloin mikäkin kirjoittamaton sääntö lukiolaisten sosiaalisesta pelistä. Kolmannen kauden alussa tokaluokkalaisena hän läksyttää Isakia ja tämän kavereita, kun nämä yrittävät päästä ekaluokkalaisten tyttöjen bileisiin (3:2). Jos ekaluokan tytöt liehittevät sekä tokaluokkalaisia että abi-poikia, niin hvem skal VI ligge med?? Magnus tuijottaa Vildeä suu auki, ja tarjoutuu tehtävään. Hva faen! Player hun meg?

Kauden loppua kohti Vilde alkaakin lämmetä häneen kovin ihastuneen ja ah niin epätoivoisen Magnuksen kanssa makoiluun. Merkitseviä katseita on vaihdettu pitkään! Kun parin ensisuudelmasta (3:10) nyt on kulunut muutama kuukausi, olisi meillä herkullinen tilaisuus kurkistaa seurustelun arkeen eikä vain jännittää kaikkia esteitä, joita pääparin tielle on kahdessa edellisessä kaudessa heitelty. Häpeää riittää toki yltäkyllin myös heille, kun kaksi enemmän tai vähemmän kokematonta nuorta tutustuu seksiin. Neuroottinen Vilde jeg blir ikke kåt on seksuaalisesti varsin estynyt, mutta se ei toki ole estänyt häntä ostamasta sosiaalista asemaa seksillä. Toivon todella, että Vilde vihdoin löytää ilon ja intohimon. Se on tärkeä viesti kohdeyleisölle. Vilde bare ikke fin nok voi antaa kasvot nuorten epävarmuudelle ja itsetyytymättömyydelle. Magnus min mor er ikke gal, hun er bipolar pääsee varmasti myös tosi toimiin tyttöystävänsä ulkonäkökeskeisyyden kanssa. Ehkäpä Vilde tekee abortin? Se on aihe, joka on noussut esille taustahaastatteluissa.
Mjau! Vilde ja Magnus ekaa kertaa.